Raija Elina Vahasalo (o.s. Rautanen, s. 10. maaliskuuta 1961 Huittinen) on suomalainen kokoomusta edustava poliitikko. Hän toimi kansanedustajana Uudenmaan vaalipiiristä vuosina 1999–2015 ja 2018–2019.
Vahasalo on ollut Kirkkonummen kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1993 ja kunnanhallituksen puheenjohtaja vuodesta 2013.
Vahasalo opiskeli kasvatustieteitä Turun yliopistossa ja kouluhallintoa Helsingin yliopistossa.lähde? Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 1984.[1]
Ennen valintaansa eduskuntaan Vahasalo työskenteli luokanopettajana (1984–1997) ja rehtorina (1997–1999).[1]
Vuodesta 2000 Vahasalo on ollut Koululiikuntaliiton puheenjohtaja ja vuosina 2002–2009 Pelastakaa Lapset ry:n hallituksen jäsen.[1]
Vahasalo on ollut Kirkkonummen kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1993. Vuosina 1993–1996 hän oli Kirkkonummen sosiaalilautakunnan puheenjohtaja. Vuodesta 1997 hän on ollut kunnanhallituksen jäsen, vuosina 2005–2008 ensimmäinen varapuheenjohtaja ja vuodesta 2013 puheenjohtaja. Vuosina 2001–2008 hän oli myös Uudenmaan liiton hallituksen jäsen. Vahasalo johti Kirkkonummen Kokoomusta vuosina 1996–1999.[1] Alueellisesti kansanedustaja Vahasalo on vaikuttanut kantatie 51:n jatkamiseen moottoritienä Espoonlahdesta Kirkkonummelle.[2] Sivistyspuolella kansanedustaja Vahasalo on muun muassa ollut käynnistämässä varhaiskasvatuslain uudistusta. [3]
Eduskuntaan Vahasalo valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1999 vaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä.[1] Vuosina 2007–2015 Vahasalo oli eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja.[1] Hän on kritisoinut muun muassa opintotukijärjestelmän sekavuutta ja ajanut sen kokonaisuudistusta.[4] Sanna Lauslahden siirryttyä Lääketeollisuus ry:n palvelukseen, Vahasalo palasi varasijalta eduskuntaan 10.4.2018.[5] Vahasalo oli ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja jäi varasijalle.[6]
Vahasalo on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi.[1]
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
|
---|
| Eduskuntaryhmä (46) | |
---|
|
- ↑ a b Olli-Pekka Heinonen siirtyi helmikuussa 2002 Yleisradion suomenkielisen television johtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anne Holmlund.
- ↑ Seppo Kanerva erosi kokoomuksesta ja liittyi Keskustan eduskuntaryhmään joulukuussa 2002.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (40) | |
---|
|
- ↑ a b Ville Itälä valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi kesäkuussa 2004, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Jouko Laxell.
- ↑ a b Marjo Matikainen-Kallström aloitti kansanedustajana heinäkuussa 2004 istuttuaan kautensa loppuun Euroopan parlamentissa. Hänen varaedustajanaan eduskunnassa toimi Tapani Mäkinen.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (50) | |
---|
|
- ↑ Merikukka Forsius erosi vihreistä ja liittyi Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmään helmikuussa 2008.
- ↑ a b Jari Koskinen valittiin Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäseneksi syyskuussa 2009, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Kalle Jokinen.
- ↑ a b Jukka Mäkelä valittiin Espoon kaupunginjohtajaksi kesäkuussa 2010, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Virén.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (44) | |
---|
|
- ↑ a b Jyri Häkämies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anu Urpalainen.
- ↑ a b Jyrki Katainen valittiin kesäkuussa 2014 komissaariksi Euroopan komissioon, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Elina Lepomäki.
- ↑ a b Henna Virkkunen valittiin toukokuussa 2014 jäseneksi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mikael Palola.
|
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (37) | |
---|
| 1 Veera Ruoho erosi perussuomalaisista ja liittyi kokoomuksen eduskuntaryhmään kesäkuussa 2017. 2 Alexander Stubb siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi 2017. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Pia Kauma. 3 Outi Mäkelä siirtyi Nurmijärven kunnanjohtajaksi huhtikuussa 2018, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mia Laiho. 4 Sanna Lauslahti siirtyi Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi huhtikuussa 2018, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Raija Vahasalo. 5 Hjallis Harkimo erosi kokoomuksesta huhtikuussa 2018. 6 Kaj Turunen siirtyi kokoomuksen eduskuntaryhmään sinisestä eduskuntaryhmästä huhtikuussa 2018. |
|
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat