Terttu Huttu-Juntunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Terttu Aulikki Huttu-Juntunen
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä
Lipposen I hallitus
13.4.1995 – 15.4.1999
Edeltäjä Tuulikki Hämäläinen
Seuraaja Eva Biaudet (peruspalveluministeri)
Kansanedustaja
1995–1999
Henkilötiedot
Syntynyt15. huhtikuuta 1951 (ikä 73)
Suomussalmi
Ammatti sosionomi
Tiedot
Puolue Vasemmistoliitto

Terttu Aulikki Huttu-Juntunen (o.s. Huttu, s. 15. huhtikuuta 1951 Suomussalmi) on suomalainen vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja ministeri.[1]

Huttu-Juntunen oli kansanedustajana Oulun vaalipiiristä vuosina 1995–1999. Hän putosi eduskunnasta vuoden 1999 eduskuntavaaleissa, vaikka hänen henkilökohtainen äänimääränsä kasvoi. Hän toimi toisena sosiaali- ja terveysministerinä Lipposen I hallituksessa 13. huhtikuuta 1995 – 15. huhtikuuta 1999.

Huttu-Juntunen on koulutukseltaan sosionomi.[1] Hän jäi vuonna 2015 eläkkeelle Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lapsiperheiden sosiaalipalveluiden vastuualuepäällikön toimesta. Hän on toiminut myös Kunnallisalan kehittämissäätiön varapuheenjohtajana.[2]

Tasavallan presidentti myönsi Huttu-Juntuselle toukokuussa 2015 sosiaalineuvoksen arvonimen.[2]

  1. a b Terttu Huttu-Juntunen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b Kinnunen, Hanne: Terttu Huttu-Juntusesta sosiaalineuvos: "Olen ansainnut sen" Yle Uutiset. 13.5.2015. Viitattu 9.7.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]