erikoistuminen
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]erikoistuminen (38)
- teonnimi verbistä erikoistua
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | erikoistuminen | erikoistumiset |
| genetiivi | erikoistumisen | erikoistumisten erikoistumisien |
| partitiivi | erikoistumista | erikoistumisia |
| akkusatiivi | erikoistuminen; erikoistumisen |
erikoistumiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | erikoistumisessa | erikoistumisissa |
| elatiivi | erikoistumisesta | erikoistumisista |
| illatiivi | erikoistumiseen | erikoistumisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | erikoistumisella | erikoistumisilla |
| ablatiivi | erikoistumiselta | erikoistumisilta |
| allatiivi | erikoistumiselle | erikoistumisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | erikoistumisena (erikoistumisna) |
erikoistumisina |
| translatiivi | erikoistumiseksi | erikoistumisiksi |
| abessiivi | erikoistumisetta | erikoistumisitta |
| instruktiivi | – | erikoistumisin |
| komitatiivi | – | erikoistumisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | erikoistumise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
erikoistumis- | |
Aiheesta muualla
[muokkaa]- erikoistuminen Tieteen termipankissa