What do you think?
Rate this book
Kaarna
Ihminen ei voi tulla entisekseen, jos ei tiedä, kuka on ollut.
He kiertävät poron etäältä. Se pysähtyy hetkeksi ja katselee heitä tuskaisin silmin, mutta laskeutuu sitten maahan ja koettaa pyöriä kutiavien jalkojensa päällä. Lainasta näyttää kuin se tanssisi yksin vääristynyttä, pelottavaa tanssia, jota se ei saa taukoamaan.
Laina on ollut jo vuosikausia muissa maailmoissa. Hän makaa sairaalassa, kun hänen kolme lastaan tulevat vierailulle. Sisarukset Martti, Eeva ja Maija pohtivat hautajaisjärjestelyjä ja riipivät muistikuvia yhteisestä menneisyydestään, kukin omanlaisiaan. Martti tekee kunnalla auraustöitä ja asuu yhä poikamiehenä kotikylällään, Eevalla ja Maijalla on etelässä vilkkaat elämänsä.
Martti toivoisi siskojen yöpyvän hänen luonaan, kun nyt kerrankin ovat pohjoiseen asti tulleet, mutta heillä on muita suunnitelmia. Vaikka sisaruksilla on aina ollut hyvät välit, on Martti kokenut olevansa kuin ylimääräinen, jakojäännös.
Lainan tarinassa Tommi Kinnunen kuljettaa lukijaansa 2000-luvulta kohti traagisia sotakokemuksia. Partisaanien hyökkäys kesällä 1944 muutti Lainan elämän peruuttamattomasti. Hän on kieltäytynyt muistamasta tapahtuneita ja samalla vienyt muistamisen ja toipumisen mahdollisuuden myös lapsiltaan. ”Vain miesten sodasta saa puhua, sillä naisten sota on äänetön ja kielletty.”Äitinsä kuoleman lähestyessä Martti hakee yhteyttä sisaruksiinsa ja koettaa täyttää tarinan aukkokohtia, mutta onko jo liian myöhäistä?
Kaarna on tiheätunnelmainen ja vangitsevasti kirjoitettu romaani naisten sodasta, luopumisen vaikeudesta ja siitä, kuinka kuoleman läheisyys muuttaa ihmistä.
He kiertävät poron etäältä. Se pysähtyy hetkeksi ja katselee heitä tuskaisin silmin, mutta laskeutuu sitten maahan ja koettaa pyöriä kutiavien jalkojensa päällä. Lainasta näyttää kuin se tanssisi yksin vääristynyttä, pelottavaa tanssia, jota se ei saa taukoamaan.
Laina on ollut jo vuosikausia muissa maailmoissa. Hän makaa sairaalassa, kun hänen kolme lastaan tulevat vierailulle. Sisarukset Martti, Eeva ja Maija pohtivat hautajaisjärjestelyjä ja riipivät muistikuvia yhteisestä menneisyydestään, kukin omanlaisiaan. Martti tekee kunnalla auraustöitä ja asuu yhä poikamiehenä kotikylällään, Eevalla ja Maijalla on etelässä vilkkaat elämänsä.
Martti toivoisi siskojen yöpyvän hänen luonaan, kun nyt kerrankin ovat pohjoiseen asti tulleet, mutta heillä on muita suunnitelmia. Vaikka sisaruksilla on aina ollut hyvät välit, on Martti kokenut olevansa kuin ylimääräinen, jakojäännös.
Lainan tarinassa Tommi Kinnunen kuljettaa lukijaansa 2000-luvulta kohti traagisia sotakokemuksia. Partisaanien hyökkäys kesällä 1944 muutti Lainan elämän peruuttamattomasti. Hän on kieltäytynyt muistamasta tapahtuneita ja samalla vienyt muistamisen ja toipumisen mahdollisuuden myös lapsiltaan. ”Vain miesten sodasta saa puhua, sillä naisten sota on äänetön ja kielletty.”Äitinsä kuoleman lähestyessä Martti hakee yhteyttä sisaruksiinsa ja koettaa täyttää tarinan aukkokohtia, mutta onko jo liian myöhäistä?
Kaarna on tiheätunnelmainen ja vangitsevasti kirjoitettu romaani naisten sodasta, luopumisen vaikeudesta ja siitä, kuinka kuoleman läheisyys muuttaa ihmistä.
204 pages, Hardcover
Published April 25, 2024
About the author
Tommi Kinnunen
13 books226 followersTommi Kinnunen (b. 1973) was born in Kuusamo, north-east Finland and currently lives in Turku, where he works as a Finnish literature school teacher. His debut novel, Where Four Roads Meet has dominated the charts in Finland ever since its publication and has sold over 82,000 units to date. The novel was awarded the Best Novel of 2014 Prize by the Jury of the Finnish Grand Journalism Prize as well as the Thank You for the Book Prize by the Finnish Booksellers’ Association. It was also shortlisted for both the Finlandia Prize for Fiction and the Best Debut of the Year Prize.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 74 reviews
April 28, 2024
Syvästi koskettava romaani ja ahdistavakin. Olen lukenut kaikki Tommi Kinnusen kirjat. Hämmästelen edelleen miten hän pystyy kuvaamaan tapahtumia niin syvällisesti naisen näkökulmasta. Hyvin vaikuttavaa kerrontaa.
July 26, 2024
Tommi Kinnusen kerronta häikäisee. Tunnelma punoutuu kohti hetkeä, jolloin kaikki menee rikki ja lähtee kulkemaan väärään suuntaan. Ihmisten kantamat surut alkavat, eivätkä koskaan lopu.
Kaarna kertoo Lainasta, sodan uhrista, joita Suomessa on edelleen ja joita mihinkään maailmankolkkaan ei saisi tulla lisää, ikinä.
Se kertoo myös Martista, Lainan pojasta, joka myös on sodan uhri, mutta joka joustavan lapsenmielensä avulla kantaa myös toivoa sisällään.
Kinnusen kertoma tarina pakahduttaa. Se pakahdutta hirvemmissä tapahtumissa, mutta myös niissä kauneimmissa. Silloin kuin kaikki on vielä hyvin eräänä heinäkuisena päivänä 80 vuotta sitten.
Kaarna kertoo Lainasta, sodan uhrista, joita Suomessa on edelleen ja joita mihinkään maailmankolkkaan ei saisi tulla lisää, ikinä.
Se kertoo myös Martista, Lainan pojasta, joka myös on sodan uhri, mutta joka joustavan lapsenmielensä avulla kantaa myös toivoa sisällään.
Kinnusen kertoma tarina pakahduttaa. Se pakahdutta hirvemmissä tapahtumissa, mutta myös niissä kauneimmissa. Silloin kuin kaikki on vielä hyvin eräänä heinäkuisena päivänä 80 vuotta sitten.
July 24, 2024
Tommi Kinnusen kirjat ovat aikaisemmin vaikuttaneet minusta turhan hyvin suunnitelluilta ja sen myötä jotenkin steriileiltä lukukokemuksilta. Jonkinlaista toistoakin olen hänen tuotannossaan ollut tunnistavinani. Kaarna ammentaa paljolti samoista elementistä kuin aikaisemmatkin, sota-aikojen traumoja pohtivat teokset, mutta tällä kertaa tavalla, joka vei minut mukanaan.
Kaarnassa kerrotaan vuonna 1920 syntyneen Lahjan tarina lopusta alkuun niin, että sodan jättämät ylisukupolviset jäljet tulevat myös näkyviksi. Kertomus alkaa Lahjan kuolinvuoteelta, jonne kolme toisistaan vieraantunutta sisarusta kokoontuvat käytännön asioita selvittämään. Suvun tarinaa keritään auki Lahjan elämän kautta, yhä varhenevin päivämäärin.
Kinnunen onnistuu Kaarnassa monen tasoisen jännitteen luomisessa: menneisyyden ja nykyisyyden, tiedon, tietämättömyyden ja muistojen sekä henkilöiden välisten suhteiden. Lukija tietää asioista sietämättömän paljon enemmän kuin kukaan henkilöistä, joiden elämän epäreiluuteen ja kaikkeen siitä seuraavaan taakaan joutuu heittäytymään mukaan. Kirja ei siis päästä lukijaa helpolla, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Loppu kunnioittaa mainiota teosta.
Kaarnassa kerrotaan vuonna 1920 syntyneen Lahjan tarina lopusta alkuun niin, että sodan jättämät ylisukupolviset jäljet tulevat myös näkyviksi. Kertomus alkaa Lahjan kuolinvuoteelta, jonne kolme toisistaan vieraantunutta sisarusta kokoontuvat käytännön asioita selvittämään. Suvun tarinaa keritään auki Lahjan elämän kautta, yhä varhenevin päivämäärin.
Kinnunen onnistuu Kaarnassa monen tasoisen jännitteen luomisessa: menneisyyden ja nykyisyyden, tiedon, tietämättömyyden ja muistojen sekä henkilöiden välisten suhteiden. Lukija tietää asioista sietämättömän paljon enemmän kuin kukaan henkilöistä, joiden elämän epäreiluuteen ja kaikkeen siitä seuraavaan taakaan joutuu heittäytymään mukaan. Kirja ei siis päästä lukijaa helpolla, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Loppu kunnioittaa mainiota teosta.
September 17, 2024
Miten paljon kipeää voikaan mahtua 200 sivuun.
Tommi Kinnunen kirjoittaa uusimmassa romaanissaan jälleen näkyväksi Suomen vaiettua sotahistoriaa, tällä kertaa neuvostopartisaanien jatkosodassa tekemistä raaoista hyökkäyksistä suomalaisiin kyliin. Partisaanien väkivalta jättää nuoreen 24-vuotiaaseen Lainaan jäljen, joka ei parane: vuosia myöhemmin hänen lapsensa yrittävät turhaan ymmärtää, miksi äiti oli niin etäinen ja ailahtelevainen, kykenemätön rakastamaan kuten äidin kuuluisi.
Kaarnaan liittyvässä Luomiskertomus-haastattelussa Kinnunen pohti sitä, miten naisten vihan kuvaaminen tuntuu olevan edelleen jonkinlainen tabu. Mietin tätä ajatusta paljon kirjaa lukiessani. Lainaa jäytävä raivo ja kipu on kuvattu raa’an kaunistelemattomasti, ja vaikeita ovat etenkin kohdat, jossa hän on täysin kykenemätön hoivaavaan äidin rooliin, välillä myös väkivaltainen omia lapsia kohtaan.
Laina on kamala äiti, mutta hirviö hän ei ole, vaan karmeiden olosuhteiden uhri aikana, jolloin apua vastaaviin asioihin ei saanut. Kaarna kuvaakin sitä, miten rintamalla olevien miesten kipu (ainakin juuri ja juuri) tunnistettiin, kun taas siviilit jäivät yksin traumojensa kanssa. Sodan jälkeen Suomessa ei edes tehty toimia sen eteen, että partisaanien vangeiksi ottamat lapset ja naiset palautettaisiin vankileireiltä sotilaiden tapaan.
Kokonaisuus on raskas ja kipeä, eikä Kinnunen tarjoa millään lailla helposti pureskeltavia vastauksia. Toisaalta hän ei myöskään mässäile sotilaiden hyökkäyksellä, ja vaikka hän kuvaakin Lainaa säälimättä, mukana on ennen kaikkea ymmärrystä. Lainan tarina onkin niin kouriintuntuvan musertava, että lukeminen tuntui väliin fyysisinä reaktioina. Aivan todella vaikuttava lukukokemus.
Tommi Kinnunen kirjoittaa uusimmassa romaanissaan jälleen näkyväksi Suomen vaiettua sotahistoriaa, tällä kertaa neuvostopartisaanien jatkosodassa tekemistä raaoista hyökkäyksistä suomalaisiin kyliin. Partisaanien väkivalta jättää nuoreen 24-vuotiaaseen Lainaan jäljen, joka ei parane: vuosia myöhemmin hänen lapsensa yrittävät turhaan ymmärtää, miksi äiti oli niin etäinen ja ailahtelevainen, kykenemätön rakastamaan kuten äidin kuuluisi.
Kaarnaan liittyvässä Luomiskertomus-haastattelussa Kinnunen pohti sitä, miten naisten vihan kuvaaminen tuntuu olevan edelleen jonkinlainen tabu. Mietin tätä ajatusta paljon kirjaa lukiessani. Lainaa jäytävä raivo ja kipu on kuvattu raa’an kaunistelemattomasti, ja vaikeita ovat etenkin kohdat, jossa hän on täysin kykenemätön hoivaavaan äidin rooliin, välillä myös väkivaltainen omia lapsia kohtaan.
Laina on kamala äiti, mutta hirviö hän ei ole, vaan karmeiden olosuhteiden uhri aikana, jolloin apua vastaaviin asioihin ei saanut. Kaarna kuvaakin sitä, miten rintamalla olevien miesten kipu (ainakin juuri ja juuri) tunnistettiin, kun taas siviilit jäivät yksin traumojensa kanssa. Sodan jälkeen Suomessa ei edes tehty toimia sen eteen, että partisaanien vangeiksi ottamat lapset ja naiset palautettaisiin vankileireiltä sotilaiden tapaan.
Kokonaisuus on raskas ja kipeä, eikä Kinnunen tarjoa millään lailla helposti pureskeltavia vastauksia. Toisaalta hän ei myöskään mässäile sotilaiden hyökkäyksellä, ja vaikka hän kuvaakin Lainaa säälimättä, mukana on ennen kaikkea ymmärrystä. Lainan tarina onkin niin kouriintuntuvan musertava, että lukeminen tuntui väliin fyysisinä reaktioina. Aivan todella vaikuttava lukukokemus.
June 9, 2024
Det här är bok nr 19 i min Challenge 2024 som jag har satt upp vid sidan av ordinarie GR Challenge. Den går ut på att läsa minst 12 böcker från länder och/eller av författare som jag inte är bekant med sedan tidigare. Avsikten är främst att upptäcka nya bekantskaper och spännande, intressanta platser i olika delar av världen. Jag vill "uppleva liv jag aldrig har levt, bredda mitt perspektiv och vidga mitt universum" som det så vackert heter. Nu har min egen utmaning spårat ur för länge sedan men det får väl bli så att ambitionen i år är att "läsa nytt" i den mån det är möjligt, typ.
Har läst det mesta Kinnunen har skrivit och Kaarna (betyder för övrigt bark) känns som en mellanbok. Den är läsvärd men ganska långt ifrån hans första, ”Där vägarna möts” (Neljäntienristeys) och ”Ljuset mellan ögonen” (Lopotti).
Böcker som utspelar sig under krigstiden i Finland har alltid intresserat mig. Det är en del av min bakgrund och historia även om jag inte har upplevt tiden själv. Morfar och andra som skulle kunna berätta är borta sedan länge. Boken har även ett kvinnligt perspektiv som jag uppskattar men har svårt att engagera mig i personerna fullt ut och upplever berättelsen som osammanhängande. Beskrivningen av syskonrelationerna och hur familjen hanterar sina trauman hamnar på plussidan. En tragisk historia.
Har läst det mesta Kinnunen har skrivit och Kaarna (betyder för övrigt bark) känns som en mellanbok. Den är läsvärd men ganska långt ifrån hans första, ”Där vägarna möts” (Neljäntienristeys) och ”Ljuset mellan ögonen” (Lopotti).
Böcker som utspelar sig under krigstiden i Finland har alltid intresserat mig. Det är en del av min bakgrund och historia även om jag inte har upplevt tiden själv. Morfar och andra som skulle kunna berätta är borta sedan länge. Boken har även ett kvinnligt perspektiv som jag uppskattar men har svårt att engagera mig i personerna fullt ut och upplever berättelsen som osammanhängande. Beskrivningen av syskonrelationerna och hur familjen hanterar sina trauman hamnar på plussidan. En tragisk historia.
May 8, 2024
Tommi Kinnusen Kaarna (2024) oli taattua Kinnusta, niin aiheensa kuin erinomaisuutensakin puolesta.
Kaarna kertoo yhden perheen sodan runtelemasta elämästä. Laina tekee kuolemaa sairaalassa, mutta on ollut jo pitkään kuin poissa. Lainan kuoleman lähestyessä, hänen lapsensa kerääntyvät yhteen. Pohjoiseen asumaan jäänyt Martti haluaisi puhua etelästä tulleiden siskojensa kanssa menneestä, muistella lapsuutta ja saada selvyyden asioiden. Mutta siskot eivät halua synkkää lapsuutta muistella. Äitiään he eivät juuri sure, eivät kuten Martti.
Usein kirjoitetaan miehistä ja miesten sodasta, mutta Kinnunen avaa kirjassaan naisten sotaa ja naisten sodassa pirstaloituneita mieliä. Laina koki sodan, sen kauheudet, ja vaikeni siitä. Kinnunen lähestyy aihetta hienosti yhden perheen kokemusten, vaietun menneen, salaisuuksien ja ylisukupolvisten traumojen kautta. Kaikkea ei tarvitse kertoa, lukija saa kyllä kiinni.
Ostin Kinnusen kirjan omakseni aika lailla heti julkaisun jälkeen ja aika nopeasti sen luinkin. Mietin kyllä etukäteen, että vieläkö Kinnunen onnistuu kirjoittamaan sodasta ja menneestä kiinnostavasti, vai joko kyllästyttää, mutta kyllä hän vain onnistuu. Ilahduin erityisesti kirjan pituudesta, sillä vain parisataa pitkä kirja on hieno tiivis taidonnäyte. Kinnunen pystyy muutamalla lauseellakin maalaamaan isoja kuvia, tunteita ja hetkiä. Lainan traumakäyttäytyminen kuvataan uskottavasti, mutta sitä jäin miettimään, että oliko sama seuraavan sukupolven kohdalla?
Pidin kirjasta todella. Se on rankka, mutta todella hyvä.
Kaarna kertoo yhden perheen sodan runtelemasta elämästä. Laina tekee kuolemaa sairaalassa, mutta on ollut jo pitkään kuin poissa. Lainan kuoleman lähestyessä, hänen lapsensa kerääntyvät yhteen. Pohjoiseen asumaan jäänyt Martti haluaisi puhua etelästä tulleiden siskojensa kanssa menneestä, muistella lapsuutta ja saada selvyyden asioiden. Mutta siskot eivät halua synkkää lapsuutta muistella. Äitiään he eivät juuri sure, eivät kuten Martti.
Usein kirjoitetaan miehistä ja miesten sodasta, mutta Kinnunen avaa kirjassaan naisten sotaa ja naisten sodassa pirstaloituneita mieliä. Laina koki sodan, sen kauheudet, ja vaikeni siitä. Kinnunen lähestyy aihetta hienosti yhden perheen kokemusten, vaietun menneen, salaisuuksien ja ylisukupolvisten traumojen kautta. Kaikkea ei tarvitse kertoa, lukija saa kyllä kiinni.
Ostin Kinnusen kirjan omakseni aika lailla heti julkaisun jälkeen ja aika nopeasti sen luinkin. Mietin kyllä etukäteen, että vieläkö Kinnunen onnistuu kirjoittamaan sodasta ja menneestä kiinnostavasti, vai joko kyllästyttää, mutta kyllä hän vain onnistuu. Ilahduin erityisesti kirjan pituudesta, sillä vain parisataa pitkä kirja on hieno tiivis taidonnäyte. Kinnunen pystyy muutamalla lauseellakin maalaamaan isoja kuvia, tunteita ja hetkiä. Lainan traumakäyttäytyminen kuvataan uskottavasti, mutta sitä jäin miettimään, että oliko sama seuraavan sukupolven kohdalla?
Pidin kirjasta todella. Se on rankka, mutta todella hyvä.
April 28, 2024
Kotimaisessa kirjallisuudessa käydään edelleen taukoamatta toista maailmansotaa. Mutta tässä teoksessa Kinnunen tarjoaa aiheeseen taas uuden näkökulman, joka on aina ajankohtainen ja läsnä. Sota – ja trauma ylipäätään – jättää näkyvien vammojen lisäksi eloonjääneisiin myös näkymättömiä haavoja ja arpia. Kanssaihmisestään ei voi tietää, minkälaisia haavoja hän sisimmässään kantaa.
May 3, 2024
Tämä on hieno, pieni kirja, joka jokaisen pitäisi lukea.
July 22, 2024
Kinnunen on kirjoittanut jälleen kerran pakahduttavan ja silmiä avaavan, upean kirjan, mutta lukukokemuksena tämä oli ahdistava ja tumma. Kirjassa Laina haluaa unohtaa historiansa ja olla muistamatta, samalla tavalla tätä lukiessa olisi halunnut ummistaa silmät ja päästä kaikesta kuvasta raakuudesta eroon.
En ole suuri historiallisten kirjojen ystävä, mutta nämä Kinnusen kirjat ovat olleet minulle mainio tapa perehtyä Suomen historiaan.
En ole suuri historiallisten kirjojen ystävä, mutta nämä Kinnusen kirjat ovat olleet minulle mainio tapa perehtyä Suomen historiaan.
July 7, 2024
Tommi Kinnusen Kaarna kertoi Lainan tarinan, mutta se kertoi myös Martin tarinan. Kaarna kertoi myös sodan hiljaisten uhrien, naisten ja lasten tarinan, heidän, jotka neuvostoliittolaiset partisaanit veivät vankeinaan maahansa. Kohtelivat väkivalloin ja tappoivat keinoja kaihtamatta. Heistä ei saanut puhua. Naisten ja lasten kokemasta väkivallasta ei saanut puhua. Heidät hylättiin naapurimaahan tai kuka mihinkin matkan varrelle.
Tommi Kinnunen antaa Kaarna teoksessa äänen sodan vaurioittamalle Lainalle. Lainan toinen mies Antti oli myös sodan vaurioittama. Yleensä miesten kokema sodan julmuus on enemmän esillä, ja sen jättämät traumat ymmärretään paremmin. Naisten ja siviilien kokemat traumat ohitetaan vähempiarvoisina, vaikka viereen ammuttaisiin vanhemmat. Vaikka itse joutuisi julman väkivallan kohteeksi. Vaikka läheiset vietäisiin rajan taakse. Hys hys.
Tommi Kinnusen Kaarna teoksen alkulehdellä lukee särjetyille. Kirja on siis omistettu ihmisille, jotka ovat särjettyjä. Voi kuinka paljon tämäkin päivä tuo lisää särjettyjä ihmisiä sodan runtelemissa maissa. Eikö yhteiskunnat opi mitään sodista?
Tommi Kinnunen antaa Kaarna teoksessa äänen sodan vaurioittamalle Lainalle. Lainan toinen mies Antti oli myös sodan vaurioittama. Yleensä miesten kokema sodan julmuus on enemmän esillä, ja sen jättämät traumat ymmärretään paremmin. Naisten ja siviilien kokemat traumat ohitetaan vähempiarvoisina, vaikka viereen ammuttaisiin vanhemmat. Vaikka itse joutuisi julman väkivallan kohteeksi. Vaikka läheiset vietäisiin rajan taakse. Hys hys.
Tommi Kinnusen Kaarna teoksen alkulehdellä lukee särjetyille. Kirja on siis omistettu ihmisille, jotka ovat särjettyjä. Voi kuinka paljon tämäkin päivä tuo lisää särjettyjä ihmisiä sodan runtelemissa maissa. Eikö yhteiskunnat opi mitään sodista?
May 25, 2024
Kaarna saa ykkösen ihan genrensä takia. Olen luvannut itselleni, ettei minun tarvitse enää ikinä lukea sota-ajan kurjuudesta kertovaa itkutarinaa, mutta sellaista huomasin taas lukevani, kun lukupiirimme otti tämän vuoroon hyvien arvosteluihin perusteella. Sääliksi käy Ukrainalaisia, tällaisella kehityskaarella siellä luetaan vastaavia sotaa näkemättömien rahastusopuksia vielä pitkälle 2100-luvulle.
Itse kirjahan oli oikein hyvin kirjoitettu, ajoittain jopa erittäin hyvin. Mutta ei auta, saisi kirjailija jo keksiä hieman tuoreempaa aihetta.
Itse kirjahan oli oikein hyvin kirjoitettu, ajoittain jopa erittäin hyvin. Mutta ei auta, saisi kirjailija jo keksiä hieman tuoreempaa aihetta.
September 12, 2024
Lukupiirin kahdeksannen istuntokerran kirja.
Ei vakuuttanut. Tuntui että tämän saman rakenteen olen lukenut Puhdistuksen jälkeen jo tuhannesta blurbista/takakansitekstistä, monta aikajanaa, sodanaikaiset traumat jne. jne. Ei mitenkään omintakeinen oikeastaan millään tavalla ja tuntui että kotimaisen kirjallisuuden tropeja oli käytetty myyntimenestyksen takaamiseksi. Ei tarjonnut juuri mitään ihmeellistä tyylillisesti, muutama hyvä kohta, mm. tuo dementoituneen vanhuksen oleskelu omassa asunnossaan. Olisin kaivannut vähemmän alleviivausta, enemmän tulkintaa tunteista ja kokemuksista ja vähän enemmän jotain muutakin kuin peruskerrontaa. Kirja alkoi tyylillä jota ei juuri kirjan muussa osassa nähdä, olisi voinut vaikka samalla tyylillä kirjoittaa nuo kaikki partisaanihyökkäysjutut.
Ei vakuuttanut. Tuntui että tämän saman rakenteen olen lukenut Puhdistuksen jälkeen jo tuhannesta blurbista/takakansitekstistä, monta aikajanaa, sodanaikaiset traumat jne. jne. Ei mitenkään omintakeinen oikeastaan millään tavalla ja tuntui että kotimaisen kirjallisuuden tropeja oli käytetty myyntimenestyksen takaamiseksi. Ei tarjonnut juuri mitään ihmeellistä tyylillisesti, muutama hyvä kohta, mm. tuo dementoituneen vanhuksen oleskelu omassa asunnossaan. Olisin kaivannut vähemmän alleviivausta, enemmän tulkintaa tunteista ja kokemuksista ja vähän enemmän jotain muutakin kuin peruskerrontaa. Kirja alkoi tyylillä jota ei juuri kirjan muussa osassa nähdä, olisi voinut vaikka samalla tyylillä kirjoittaa nuo kaikki partisaanihyökkäysjutut.
July 9, 2024
Todella raastava ja syvästi koskettava kirja, jota oli vaikea laskea alas. Kerronta oli Tommi Kinnusta parhaimmillaan, ja tämä nousi kyllä yhdeksi omaksi suosikiksi hänen tuotannostaan.
May 10, 2024
Äiti on liian väsynyt rakastamaan. Aggressiivinen äiti. Naisen sotakokemus.
Näin ehkä voisi sanoa Tommi Kinnusen uudesta kirjasta, tiivistää teoksen ytimen nin. On vaikea sanoa Kaarnasta mitään uutta, minkäänlaisia uusia ylistyssanoja, joita ei olisi jo sanottu.
Mukaansatempaava juoni, käänteet, lopun hienovaraiset paljastukset, tarinan kääntyminen uuteen valoon.
Naiskohtalot, tragiikkaa, arpeutumattomia haavoja. Äitiyden haasteet, mukanakulkevat /kuljetetut traumat.
On vanha nainen, Laina, ja Lainan takaumat lähtöpisteeseen, tarinan käännekohtaan. Vilkkaasti liikkuvat aikatasot nykyajoista vuoteen 1944.
On tuskastuttavan riipivä ja vaikea äiti-tytärsuhde, ulkopuolisuus, rakkaudenpuute, kykenemättömyys hellyyteen. Niin ja helposti puhumatta jääneet traumat kotimaisessa sotakirjallisuudessa eli (trauman kokeneen äidin / väsyneen äidin) äidin väkivaltaisuus, aggressiot, lapsen turvattomuus.
Tarinan keskiössä on sota, partisaanit, naisten totuus, jota ei tunnusteta.
Rikos, joka sivuutetaan.
Kinnunen kuvaa sotakirjallisuudesta tutut puhumattomat vain pullonsuusta vahvistusta tunteilleen ja kauhuilleen saavat, sotamuistojaan läpikäyvät, juopot mielensä murtaneet miehet ja naiset, jotka eivät puhu sodastaan, eivät kysy, eivät paranna itseään. Ja lapset, jotka eivät saa rakkautta, elävät sivussa, välttämättöminä pahoina, huomiota vailla ja jotka kärsivät, koko elämänsä. Siirtävät omat traumansa eteenpäin.
(Ja tutut maisemat Kinnusen jo Neljäntienristeyksestä tutut maisemat, tunnelman kuin Pimeät kuut-teoksessa).
Ehkä näin voisi sanoa.
Joka tapauksessa, takuuvarmaa Kinnusta.
August 12, 2024
Erinomainen, raaka ja herkistävä romaani Kinnuselta. En ole aiemmin lukenu hänen teoksiaan, vaan mies on tutumpi Hesarin artikkeleista ja Twitter keskusteluista. Tätä teosta kehuttiin minulle hänen parhaaksi ja voin uskoa tämän toden teolla.
Tarinan rakenne päinvastaisesti kerrottuna piti minut mukana koko ajan ja pelkäsin välillä edetä eteenpäin, sillä en ollut varma olinko valmis kohtaamaan kaiken sen, joka aiheutti niin suuren ja syvän tuskan päähenkilössä. Hahmot olivat aitoja ja pystyin kuvittelemaan heidät elämään tätä päivää. Kirjan lyhyt pituus, jopa vain vahvisti tarinaa enkä olisi välttämättä tarvinut yhtään enempää. Itselleni oli täysin uutta tietoa Neuvostopartisaanien tekemät siviiliväestöön kohdistuneet iskut sodan aikana.
Erittäin vahva suositus.
Tarinan rakenne päinvastaisesti kerrottuna piti minut mukana koko ajan ja pelkäsin välillä edetä eteenpäin, sillä en ollut varma olinko valmis kohtaamaan kaiken sen, joka aiheutti niin suuren ja syvän tuskan päähenkilössä. Hahmot olivat aitoja ja pystyin kuvittelemaan heidät elämään tätä päivää. Kirjan lyhyt pituus, jopa vain vahvisti tarinaa enkä olisi välttämättä tarvinut yhtään enempää. Itselleni oli täysin uutta tietoa Neuvostopartisaanien tekemät siviiliväestöön kohdistuneet iskut sodan aikana.
Erittäin vahva suositus.
October 2, 2024
Sanoisin, että taattua ja turvallista Kinnusta neljän edestä. Hän osaa rakentaa juonen tai pikemminkin kertomuksen ja se kun tehdään tavallisista ihmisistä ja elämästä, niin sopii minulle. Surumielinen kylläkin.
Luin tätä ennen kirjan, jota ei löydy GDstä eli Kari Valton Loiset. Kolmosen olisin antanut, sillä sen luki kevyesti. Tarina on hieman sadun omainen, vaikka perustuu "tositapahtumiin"?
Kirjoittaja on äidinkielen opettaja kuten yllä olevankin kirjoittaja, mutta tasoeroa on tekstissä.
Luin tätä ennen kirjan, jota ei löydy GDstä eli Kari Valton Loiset. Kolmosen olisin antanut, sillä sen luki kevyesti. Tarina on hieman sadun omainen, vaikka perustuu "tositapahtumiin"?
Kirjoittaja on äidinkielen opettaja kuten yllä olevankin kirjoittaja, mutta tasoeroa on tekstissä.
May 21, 2024
Kirja, joka oli vain pakko lukea miltei yhdeltä istumalta. Järki sanoi, että hillitä vaan tunne pakotti lukemaan.
Arvostin korkealle romaanin kerronnan rakennetta, jossa Laina palaa siihen, mistä lähdettiin samalla, kun lapsensa elävät tätä hetkeä.
Pitkään aikaan en ole kirjan äärellä itkenyt, mutta eihän tätä voinut lukea kyynelittä: lähihistorian vääryydet, hiljenevä maaseutu, jälleenrakennus, murtuneet mielet, vanhemmuus, kumppanuus, sisarusten suhteet ja yksinäisyys. Jälleen kerran lukuelämys, joka jätti jäljen. Kiitos Tommi Kinnunen!
Arvostin korkealle romaanin kerronnan rakennetta, jossa Laina palaa siihen, mistä lähdettiin samalla, kun lapsensa elävät tätä hetkeä.
Pitkään aikaan en ole kirjan äärellä itkenyt, mutta eihän tätä voinut lukea kyynelittä: lähihistorian vääryydet, hiljenevä maaseutu, jälleenrakennus, murtuneet mielet, vanhemmuus, kumppanuus, sisarusten suhteet ja yksinäisyys. Jälleen kerran lukuelämys, joka jätti jäljen. Kiitos Tommi Kinnunen!
September 26, 2024
Suosittelen lukemaan, mutta vaatii varmaan oman mielentilansa. Tämä ei ollut samanlailla mielestäni tosi hyvä ja viiden tähden arvoinen, kuin aiemmat kirjat. Tässä hahmot jäivät vähän pinnallisiksi. Tää on myös aika lyhyt, toki nopea lukea sen vuoksi. Ehkä senkin vuoksi joillekin hahmoille jäi kaipaamaan syvyyttä. Perus hyvä kirja.
June 5, 2024
4,5 ⭐
July 18, 2024
Upeaa, edelleen.
Piti pilkkoa lukemista, kun mieli ei pystynyt ottamaan vastaan isompia paloja.
Tarinan rakenne on kuin muistisairaan ihmisen mieli, luulisin. Lähdetään muistoista, jotka ovat tuoreempia ja kun aikaa kuluu, mieli ja muistot ovat kaukana mennessä - siellä, missä ihminen meni rikki.
Piti pilkkoa lukemista, kun mieli ei pystynyt ottamaan vastaan isompia paloja.
Tarinan rakenne on kuin muistisairaan ihmisen mieli, luulisin. Lähdetään muistoista, jotka ovat tuoreempia ja kun aikaa kuluu, mieli ja muistot ovat kaukana mennessä - siellä, missä ihminen meni rikki.
August 28, 2024
Todella koskettava, surullinen tarina.
May 18, 2024
Luin mielenkiintoisen kvartetin melko nopeaan tahtiin: Saara Turusen Hyeenan päivät, Kaj Korkea-ahon Äitiä etsimässä, Tommi Kinnusen Kaarna ja Milja Sarkolan Psykiatrini.
Tällaisessa lukutavassa (nopeasti, peräkkäin) ensimmäinen teos herättää ajatuksia, joita seuraavat ruokkivat. Uusia kysymyksiä syntyy ja jokin teoksista saattaa nostaa aiemmin luetusta esiin teeman tai aiheen, jota ei lukiessa kenties huomannut.
Turunen ja Korkea-aho käsittelevät lapsen hankkimista ja tunteita tässä prosessissa. Turusen lähtökohtana on lapsettomuus ja kysymys, haluaako hän taiteilijana lainkaan lasta. Turusen teos herätti itsessäni paljon tunteita. Oli vaikea ymmärtää hänen teoksessaan esiin nousevaa voimakasta halveksuntaa niitä naisia kohtaan, jotka ovat lapsia hankkineet. Hänen kuvaamansa oman itsen merkitys tuntui samoin vieraalta. Pitkän matkaa teoksessa ”entinen elämä” näyttäytyi tärkeämpänä ja arvokkaampana, lapsen hankinta vain jonkin todella jonkin ”asian” saamiselta, ei luonnollisena osana elämää. Turunen kirjoittaa hauskasti ja pistävästi, mutta kirja tuntui itselleni melko kaukaiselta.
Kaj Korkea-aho kuvaa teoksessaan Äitiä etsimässä miesparin lapsen hankintaa. Asetelma on huomattavasti kiinnostavampi kuin Turusen. Lapsettomuudesta huolimatta Turusen tempoileva halu/ ei-halu saada lapsi on on yhteiskuntamme täysin hyväksymä ja kirjan pohdinta kohdistuu ainoastaan päähenkilön omiin tunteisiin. Korkea-aho on kumppaninsa kanssa huomattavasti monimutkaisemman kysymyksenasettelun edessä. Hän kuvaa hienosti äidin etsimisen prosessia ja uudenlaisen perhemuodon kehittämistä. Parin suhteeseen tulee lapsen lisäksi ja myötä uusia osapuolia. Ei ole itsestään selvää, miten yhteiskunta katsoo kahden isän ja äidin muodostamaa perhettä. Tarkkaan kontrolloituun ja punnitun prosessin ymmärtää, mutta se saa myös miettimään miten sattumanvaraisesti on saanut elää omaa elämäänsä.
Tommi Kinnusen Kaarna ei ehkä tunnu ilmiselvältä jatkolta tähän pohdintaan. Kirja on ”taattua Kinnusta” - sodan, menetysten ja pohjoisen puhumattomuuden kuvausta. Äitiään saattelevat lapset ovat tässä keskiössä. Lapset, jotka äiti sai tahtomattaankin ja olosuhteiden pakosta. Siinä missä Turunen ja Korkea-aho veivaavat tunnemyllyään loputtomalta tuntuvasti, Kinnusen Laina on sulkenut tunteet jonnekin tavoittamattomiin ja selviytyy miten selviytyy. Mistään ei puhuta ja perheen salaisuuksia - käsittelemättömiä traumoja on paljon. Kuka äiti oikein oli? Keitä me sisarukset olemme suhteessa häneen ja toisiimme. Biologinen side vanhempaan osoittautuu hauraimmaksi.
Milja Sarkolan teos Psykiatrini valaisee sitä, millainen itsensä tutkiskelun käänne on viime vuosikymmeninä tapahtunut. Kinnusen kuvaama ajanjakso sota-ajasta 90-luvulle tuntuu hurjan kaukaiselta, kuin toiselta maailmalta verrattuna 2000-luvun omaan itseen ja omien tunteiden käsittelyyn kietoutuneeseen kulttuuriin. Sarkolan päähenkilö analysoi ja ruotii, kärsii ja inhoaa, kuvittelee ja pohtii. Terapia, jossa päähenkilö pyrkii löytämään vastauksia ahdistukseensa, muuttuu kuvitelmiksi siitä, mitä terapeutti ajattelee ja tekee, miten hän elää. Sarkolan teos on yhtä aikaa hirveän (paino sanalla) hauska ja raskas kuvaus keski-ikäistyvän ihmisen pohdinnoista oman itsen ja taiteilijana toimimisen ympärillä. Täytyy vielä todeta, että Terapeuttini-kirjan eronnut naispari on lapset saanut ja ollaan vaiheessa, jota uumoilen Saara Turusen käsittelevän seuraavassa tai sitä seuraavassa romaanissaan ;)
Maailma on todella erilainen sodanjälkeisille sukupolville ja 2020-luvun kolmi-nelikymppisille. Itsestäänselvää ehkä jollain tasolla toki, mutta myös mielenkiintoista: tunteiden täydellinen kieltäminen ja puhumattomuus ei ole tuottanut mitään hyvää, mutta loputtomalta tuntuva niiden tutkiskelu ja niistä puhuminen vaikuttaa sekin ongelmalliselta.
Lopuksi on syytä todeta, että tässä käsitellyt neljä kirjaa ovat kaikki todella taitavasti ja hyvin kirjoitetut ja niitä olisi voinut käsitellä huomattavasti laajemmin kuin mihin tässä ryhdyin.
Tällaisessa lukutavassa (nopeasti, peräkkäin) ensimmäinen teos herättää ajatuksia, joita seuraavat ruokkivat. Uusia kysymyksiä syntyy ja jokin teoksista saattaa nostaa aiemmin luetusta esiin teeman tai aiheen, jota ei lukiessa kenties huomannut.
Turunen ja Korkea-aho käsittelevät lapsen hankkimista ja tunteita tässä prosessissa. Turusen lähtökohtana on lapsettomuus ja kysymys, haluaako hän taiteilijana lainkaan lasta. Turusen teos herätti itsessäni paljon tunteita. Oli vaikea ymmärtää hänen teoksessaan esiin nousevaa voimakasta halveksuntaa niitä naisia kohtaan, jotka ovat lapsia hankkineet. Hänen kuvaamansa oman itsen merkitys tuntui samoin vieraalta. Pitkän matkaa teoksessa ”entinen elämä” näyttäytyi tärkeämpänä ja arvokkaampana, lapsen hankinta vain jonkin todella jonkin ”asian” saamiselta, ei luonnollisena osana elämää. Turunen kirjoittaa hauskasti ja pistävästi, mutta kirja tuntui itselleni melko kaukaiselta.
Kaj Korkea-aho kuvaa teoksessaan Äitiä etsimässä miesparin lapsen hankintaa. Asetelma on huomattavasti kiinnostavampi kuin Turusen. Lapsettomuudesta huolimatta Turusen tempoileva halu/ ei-halu saada lapsi on on yhteiskuntamme täysin hyväksymä ja kirjan pohdinta kohdistuu ainoastaan päähenkilön omiin tunteisiin. Korkea-aho on kumppaninsa kanssa huomattavasti monimutkaisemman kysymyksenasettelun edessä. Hän kuvaa hienosti äidin etsimisen prosessia ja uudenlaisen perhemuodon kehittämistä. Parin suhteeseen tulee lapsen lisäksi ja myötä uusia osapuolia. Ei ole itsestään selvää, miten yhteiskunta katsoo kahden isän ja äidin muodostamaa perhettä. Tarkkaan kontrolloituun ja punnitun prosessin ymmärtää, mutta se saa myös miettimään miten sattumanvaraisesti on saanut elää omaa elämäänsä.
Tommi Kinnusen Kaarna ei ehkä tunnu ilmiselvältä jatkolta tähän pohdintaan. Kirja on ”taattua Kinnusta” - sodan, menetysten ja pohjoisen puhumattomuuden kuvausta. Äitiään saattelevat lapset ovat tässä keskiössä. Lapset, jotka äiti sai tahtomattaankin ja olosuhteiden pakosta. Siinä missä Turunen ja Korkea-aho veivaavat tunnemyllyään loputtomalta tuntuvasti, Kinnusen Laina on sulkenut tunteet jonnekin tavoittamattomiin ja selviytyy miten selviytyy. Mistään ei puhuta ja perheen salaisuuksia - käsittelemättömiä traumoja on paljon. Kuka äiti oikein oli? Keitä me sisarukset olemme suhteessa häneen ja toisiimme. Biologinen side vanhempaan osoittautuu hauraimmaksi.
Milja Sarkolan teos Psykiatrini valaisee sitä, millainen itsensä tutkiskelun käänne on viime vuosikymmeninä tapahtunut. Kinnusen kuvaama ajanjakso sota-ajasta 90-luvulle tuntuu hurjan kaukaiselta, kuin toiselta maailmalta verrattuna 2000-luvun omaan itseen ja omien tunteiden käsittelyyn kietoutuneeseen kulttuuriin. Sarkolan päähenkilö analysoi ja ruotii, kärsii ja inhoaa, kuvittelee ja pohtii. Terapia, jossa päähenkilö pyrkii löytämään vastauksia ahdistukseensa, muuttuu kuvitelmiksi siitä, mitä terapeutti ajattelee ja tekee, miten hän elää. Sarkolan teos on yhtä aikaa hirveän (paino sanalla) hauska ja raskas kuvaus keski-ikäistyvän ihmisen pohdinnoista oman itsen ja taiteilijana toimimisen ympärillä. Täytyy vielä todeta, että Terapeuttini-kirjan eronnut naispari on lapset saanut ja ollaan vaiheessa, jota uumoilen Saara Turusen käsittelevän seuraavassa tai sitä seuraavassa romaanissaan ;)
Maailma on todella erilainen sodanjälkeisille sukupolville ja 2020-luvun kolmi-nelikymppisille. Itsestäänselvää ehkä jollain tasolla toki, mutta myös mielenkiintoista: tunteiden täydellinen kieltäminen ja puhumattomuus ei ole tuottanut mitään hyvää, mutta loputtomalta tuntuva niiden tutkiskelu ja niistä puhuminen vaikuttaa sekin ongelmalliselta.
Lopuksi on syytä todeta, että tässä käsitellyt neljä kirjaa ovat kaikki todella taitavasti ja hyvin kirjoitetut ja niitä olisi voinut käsitellä huomattavasti laajemmin kuin mihin tässä ryhdyin.
June 25, 2024
Oon Kinnusen fani, mutta miksi tämä kirja ei tuntunut siltä mihin on tottunut? Voi olla että vaihdan neljään tähteen mutta mun mielestä kirja jäi ontoksi ja oli liian lyhyt. Jos on hyvä aihe ja näin hyvä kirjoittaja niin sata sivua vaan lisää ja syvyyttä tarinaan.
May 18, 2024
Luin puoleen väliin ja ihmettelin melkein jokaista lausetta: miten joku osaakin kertoa näin tiiviisti näin paljon. Loppuosan kuuntelin, mutta luulen, että kokonaan luettuna tähtiä voisi olla yksi enemmänkin. Eija Ahvo oli lukijana täydellinen, mutta Kinnusen kirjat vaativat ihan omanlaisen rauhan ja keskittymisen. Tähän pitää vielä palata. Tuli taas todistettua, että Tommi Kinnusen kynään voi luottaa.
May 2, 2024
Samaa vanhaa Kinnusta, samoista vanhoista sodan jättämistä traumoista. Tuskin olisin jaksanut lukea, mutta Eija Ahvon tulkitsemana kirja oli täydellinen taideteos, kertakaikkisen nautittavaa kuunneltavaa. Ahvolle 5 tähteä ja risat.
August 13, 2024
Mietin kolmen ja neljän tähden välillä. Päädyin neljään kauniin kielen ja tärkeän aiheen takia.
May 6, 2024
Tommi Kinnunen on taas kaivanut jotain sota-arkistoista ja tekee vakuuttavaa jälkeä traumatisoituneen naisen kuvaajana. Tuntuu, että nyt joka toinen kirja on ajankohtainen Ukrainan sodan vuoksi. Tämä on yksi niistä jokatoisista.
Hienosti Kinnunen sanoo, että kun "äiti kuolee, ei maailmasta katoa yksi ihminen vaan monta erilaista." Tässä tapauksessa avokämmenellä lapsiaan lyövä äiti, sammuneen miehen paskomia housuja riisuva vaimo, rakennuslautoja kantava morsian, koulua siivoava leski, sairaalavuoteessa makaava vanhus. Tämä Laina oli traumatisoitunut venäläispartisaanien kynsissä ja hänen elämästään tuli sellaista, että "hän olisi valmis luopumaan jokaisesta huomisesta, jos saisi vaihdossa edes yhden kelvollisen eilisen." Ihan joka kohdassa Lainan suusta ei tule hänelle uskottavasti istuvia mietteitä, mutta tulee riittävästi puhutellakseen lukijaa.
Lainan lapsia nykyajassa Kinnunen kuvaa herkullisen tarkkanäköisesti nykymaailman kasvatteina hyvässä ja pahassa. Mietin että miksi Kinnunen kuvaa Lainan tarinaa käännetyssä aikajärjestyksessä. En keksi siihen syytä. Vaikka Kinnunen onnistuu tässä aikatasoleikissä mukiinmenevästi, minulla se tipautti arviosta yhden tähden pois. Mieluummmin olisi lukenut tarinan kronologiana. Silti olen enemmän hämmästynyt siitä, jos kirja ei ole Finlandia-ehdokkaiden joukossa, kuin siitä että on.
Hienosti Kinnunen sanoo, että kun "äiti kuolee, ei maailmasta katoa yksi ihminen vaan monta erilaista." Tässä tapauksessa avokämmenellä lapsiaan lyövä äiti, sammuneen miehen paskomia housuja riisuva vaimo, rakennuslautoja kantava morsian, koulua siivoava leski, sairaalavuoteessa makaava vanhus. Tämä Laina oli traumatisoitunut venäläispartisaanien kynsissä ja hänen elämästään tuli sellaista, että "hän olisi valmis luopumaan jokaisesta huomisesta, jos saisi vaihdossa edes yhden kelvollisen eilisen." Ihan joka kohdassa Lainan suusta ei tule hänelle uskottavasti istuvia mietteitä, mutta tulee riittävästi puhutellakseen lukijaa.
Lainan lapsia nykyajassa Kinnunen kuvaa herkullisen tarkkanäköisesti nykymaailman kasvatteina hyvässä ja pahassa. Mietin että miksi Kinnunen kuvaa Lainan tarinaa käännetyssä aikajärjestyksessä. En keksi siihen syytä. Vaikka Kinnunen onnistuu tässä aikatasoleikissä mukiinmenevästi, minulla se tipautti arviosta yhden tähden pois. Mieluummmin olisi lukenut tarinan kronologiana. Silti olen enemmän hämmästynyt siitä, jos kirja ei ole Finlandia-ehdokkaiden joukossa, kuin siitä että on.
September 28, 2024
En ole pitkään aikaan ollut romaanista näin vaikuttunut! Teoksen loppupuolella olin niin mukana tarinassa, että Eija Ahvon lukemaa äänikirjaa kuunnellessani huomasin hyssytteleväni lasta työpaikkani hiljaisessa tilassa, ja tietysti itkeväni siellä myös. Varasinkin heti Kaarnan kirjastosta, koska tekee mieli lukea se myös sanoina paperilla ja palata niihin moniin kohtiin, joissa mietin, miten kauniisti ja osuvasti voikaan puhua esimerkiksi vanhemmistaan ja kotitalostaan luopumisesta.
Sain sanoja sille kokemusmaailmalle, jossa molemmat vanhempani juuri elävät, kun olemme matkustaneet Kouvolaan tyhjentämään mummolaani, jonka pihassa omenat nyt mätänevät puihin ja jonka vintti ei tyhjene koskaan säästetyistä asioista. Kuinka vaikeaa on saada yhteys sisaruksiin, joille talo on vain riesa, kun taas isäni haluaisi laittaa tulet takkaan ja muistella elettyä elämää (siksikään se vintti ei tyhjene vaan apuani on tarvittu sen tyhjentämisessä).
Itseäni kirpaisee, että jokaisen lapsen elämässä tulee se kohta, jolloin äiti laskee lapsen viimeistä kertaa sylistään. Päätän venyttää lasteni syleilyä. Priorisoida sitä. Upea syvällinen, raastava ja monitahoinen romaani, jossa molemmat aikatasot kiinnostavat. Kehyskertomus tarjoaa hengähdystaukoja sotahistoriallisista järkyttävyyksistä juuri sopivissa kohdissa, jotta ne ovat kestettävissä.
Sain sanoja sille kokemusmaailmalle, jossa molemmat vanhempani juuri elävät, kun olemme matkustaneet Kouvolaan tyhjentämään mummolaani, jonka pihassa omenat nyt mätänevät puihin ja jonka vintti ei tyhjene koskaan säästetyistä asioista. Kuinka vaikeaa on saada yhteys sisaruksiin, joille talo on vain riesa, kun taas isäni haluaisi laittaa tulet takkaan ja muistella elettyä elämää (siksikään se vintti ei tyhjene vaan apuani on tarvittu sen tyhjentämisessä).
Itseäni kirpaisee, että jokaisen lapsen elämässä tulee se kohta, jolloin äiti laskee lapsen viimeistä kertaa sylistään. Päätän venyttää lasteni syleilyä. Priorisoida sitä. Upea syvällinen, raastava ja monitahoinen romaani, jossa molemmat aikatasot kiinnostavat. Kehyskertomus tarjoaa hengähdystaukoja sotahistoriallisista järkyttävyyksistä juuri sopivissa kohdissa, jotta ne ovat kestettävissä.
August 22, 2024
Tommi Kinnunen on kyllä luotu kirjailijaksi. Kieli on kaunista ja kerronta harmonista. Musta on arvostettavaa, että Kinnunen itse miehenä tuo kirjallisuudessaan esiin naisten kokemuksia sodasta, siinä korostuu sodan moniulotteisuus. Lainaa pystyi kaikessa ongelmallisuudessaan sympatiseeraamaan, tällaisen henkilöhahmon luominen ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu.
En myöskään tiennyt tästä naisten ja lasten jäämisestä itärajan toiselle puolelle partisaani-iskujen jälkeen, joten vaikka monen mielestä Suomen 40-luvun historiasta on kirjoitettu jo riittämiin, niin ei selkeästi kuitenkaan tarpeeksi.
Ihan viittä tähteä en tästä kuitenkaan anna, koska mun mielestä tää tarina olisi voinut olla vielä pidempi ja syvempi esim. jommankumman kaksosen näkökulmalla. Nyt Eevan ja Marjan välttelevä suhtautuminen äitiinsä saattoi näyttäytyä lukijalle jopa epäreiluna, vaikka todellisuudessa äidin kaltoinkohtelu on ollut varmasti todella traumatisoivaa, olipa taustalla mitkä sotatraumat hyvänsä. Silti musta on vaikuttavaa, miten näin lyhyeen ja nopealukuiseen kirjaan mahtui niin monia kerroksia.
En myöskään tiennyt tästä naisten ja lasten jäämisestä itärajan toiselle puolelle partisaani-iskujen jälkeen, joten vaikka monen mielestä Suomen 40-luvun historiasta on kirjoitettu jo riittämiin, niin ei selkeästi kuitenkaan tarpeeksi.
Ihan viittä tähteä en tästä kuitenkaan anna, koska mun mielestä tää tarina olisi voinut olla vielä pidempi ja syvempi esim. jommankumman kaksosen näkökulmalla. Nyt Eevan ja Marjan välttelevä suhtautuminen äitiinsä saattoi näyttäytyä lukijalle jopa epäreiluna, vaikka todellisuudessa äidin kaltoinkohtelu on ollut varmasti todella traumatisoivaa, olipa taustalla mitkä sotatraumat hyvänsä. Silti musta on vaikuttavaa, miten näin lyhyeen ja nopealukuiseen kirjaan mahtui niin monia kerroksia.
Displaying 1 - 30 of 74 reviews