3,5 tähteä. Vimmaisesti pahaa oloa pursuava romaani. Vaikken ole pahanmielen kirjojen ystävä, nautin Statovcin proosasta. Kirjan viimeinen osa tuntui 3,5 tähteä. Vimmaisesti pahaa oloa pursuava romaani. Vaikken ole pahanmielen kirjojen ystävä, nautin Statovcin proosasta. Kirjan viimeinen osa tuntui muuhun nähden heikommalta, vai alkoiko ylitsevuotava paha olo vain olla itselleni liikaa, en tiedä....more
En osaa antaa tälle tähtiä, mutta mielenkiintoinen, kuumeinen ja tiheä lukukokemus. Kirjan pituus oli monilta osin täysin oikea, koska en usko, että tEn osaa antaa tälle tähtiä, mutta mielenkiintoinen, kuumeinen ja tiheä lukukokemus. Kirjan pituus oli monilta osin täysin oikea, koska en usko, että tällainen proosa olisi itselleni kantanut juurikaan pidempänä, ja samaan aikaan tuntui silti, että olisipa sivuja ollut vielä jokunen lisää....more
Mielenkiintoinen kotimainen katsaus AI-aiheeseen kevyen scifisti, mutta tuntui käsittelevän teemojaan lopulta aika pintaraapaisulta, etenkin Sierra GrMielenkiintoinen kotimainen katsaus AI-aiheeseen kevyen scifisti, mutta tuntui käsittelevän teemojaan lopulta aika pintaraapaisulta, etenkin Sierra Greerin erinomaisen Annie Bot -romaanin lukemisen jälkeen....more
Tykkäsin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta; tarinalinjat kietoutuivat mielenkiintoisesti yhteen, ja viihdyin etenkin Myrryksen näköku3,5 tähteä.
Tykkäsin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta; tarinalinjat kietoutuivat mielenkiintoisesti yhteen, ja viihdyin etenkin Myrryksen näkökulman parissa. Ketter-tietäjä meni ensimmäisessä osassa minulta hahmona vähän ohi, mutta tässä hänestä paljastui vaikka mitä jännittävää. Alun verkkaiseen etenemiseen verrattuna lopun tapahtumat etenivät tosin aika vauhdikkaasti....more
Tommi Kinnunen kirjoittaa uusimmassa romaanissaan jälleen näkyväksi Suomen vaiettua sotahistoriaa, tälläMiten paljon kipeää voikaan mahtua 200 sivuun.
Tommi Kinnunen kirjoittaa uusimmassa romaanissaan jälleen näkyväksi Suomen vaiettua sotahistoriaa, tällä kertaa neuvostopartisaanien jatkosodassa tekemistä raaoista hyökkäyksistä suomalaisiin kyliin. Partisaanien väkivalta jättää nuoreen 24-vuotiaaseen Lainaan jäljen, joka ei parane: vuosia myöhemmin hänen lapsensa yrittävät turhaan ymmärtää, miksi äiti oli niin etäinen ja ailahtelevainen, kykenemätön rakastamaan kuten äidin kuuluisi.
Kaarnaan liittyvässä Luomiskertomus-haastattelussa Kinnunen pohti sitä, miten naisten vihan kuvaaminen tuntuu olevan edelleen jonkinlainen tabu. Mietin tätä ajatusta paljon kirjaa lukiessani. Lainaa jäytävä raivo ja kipu on kuvattu raa’an kaunistelemattomasti, ja vaikeita ovat etenkin kohdat, jossa hän on täysin kykenemätön hoivaavaan äidin rooliin, välillä myös väkivaltainen omia lapsia kohtaan.
Laina on kamala äiti, mutta hirviö hän ei ole, vaan karmeiden olosuhteiden uhri aikana, jolloin apua vastaaviin asioihin ei saanut. Kaarna kuvaakin sitä, miten rintamalla olevien miesten kipu (ainakin juuri ja juuri) tunnistettiin, kun taas siviilit jäivät yksin traumojensa kanssa. Sodan jälkeen Suomessa ei edes tehty toimia sen eteen, että partisaanien vangeiksi ottamat lapset ja naiset palautettaisiin vankileireiltä sotilaiden tapaan.
Kokonaisuus on raskas ja kipeä, eikä Kinnunen tarjoa millään lailla helposti pureskeltavia vastauksia. Toisaalta hän ei myöskään mässäile sotilaiden hyökkäyksellä, ja vaikka hän kuvaakin Lainaa säälimättä, mukana on ennen kaikkea ymmärrystä. Lainan tarina onkin niin kouriintuntuvan musertava, että lukeminen tuntui väliin fyysisinä reaktioina. Aivan todella vaikuttava lukukokemus....more
Kylläpä melkein 500 sivua meni hujauksessa! Kaisa Viitalan Klaanin vieraana on viihdyttävä historiallisen sarjan aloitus, joka vie lukijan ja päähenkiKylläpä melkein 500 sivua meni hujauksessa! Kaisa Viitalan Klaanin vieraana on viihdyttävä historiallisen sarjan aloitus, joka vie lukijan ja päähenkilönsä Agnesin jylhän villeille Skotlannin nummille.
Raajarikkona syntymästään asti elänyt Agnes ei odota elämältään suurempia seikkailuja, mutta erinäiset sattumukset ja uusi arki epämiellyttävän sedän luona johtavat valkoiseen valheeseen, jonka seurauksena Agnes päätyy viettämään talven ylämaalaispäällikön Fingal MacTorrianin perheen luona. Luvassa on klaanien valtataisteluja, romantiikkaa ja viimeksi mainitun osalta melkoisesti kommunikaation puutetta, kuten lajityypille kuuluu.
Tarinassa oli kokonaisuutena paljon asioita, joista pidin: Agnesin jalkojen vammaa kuvataan huolellisesti mutta luontevasti, ja Viitalan proosa on todella vetävää, kuvaapa hän sitten Edinburghin seurapiirejä tai ylämaan tapoja. Hahmokaarti on myös mukavan eläväinen, ja luin etenkin Agnesin ja Fingalin sisaren Aislan sekä Agnesin ja tämän pahasuisen palvelustytön Millien ystävyydestä hirmuisen mielelläni.
Romanssin suhteen tunteeni vaihtelivat luultavasti samanlaisena tuuliviirinä kuin miespäähenkilö Fingalin mielentilat. Hänen ja Agnesin dynamiikassa oli minusta potentiaalia etenkin ennen ylämaalle saapumista, mutta sitten tarinassa seuraa vaihe, jolloin he eivät kohtaa toisiaan juuri lainkaan, tai ainakaan niitä kohtauksia ei näytetä lukijalle. Vasta kunnon draama saattaa heidät jälleen yhteen, mutta jäin kaipaamaan hiljaisempia hetkiä, joissa he olisivat oppineet tuntemaan toisensa paremmin (ja samalla minä lukijana, millaisia he ovat yhdessä).
Toinen harmituksen aiheeni oli yksioikoisen ilkeät naishahmot, eli Agnesin serkku ja Fingalin kihlattu Breandan: sattumoisin siis juuri ne kaksi, jotka kilpailevat Fingalin huomiosta. Breandan on kaikessa ahneudessaan niin karikatyyrimainen hahmo, että menee naurettavan puolelle. Olisin kaivannut mukaan edes hiukan nyansseja.
Pienestä jupinasta huolimatta tämä tarjosi erinomaista eskapismia sunnuntaihin, ja odotan mielenkiinnolla jatko-osaa. Toivoisin, että se jatkaisi melko suoraan Agnesin tarinaa, mikä kertoo, että ehdin kiintyä kovasti näihin hahmoihin....more
Kahden veren tyttäressä on rikas, runsaasti yksityiskohtia sisältävä maailma. Etenkin demonien lore on mielenkiintoista, ja elementtitaikuus kulkee ilKahden veren tyttäressä on rikas, runsaasti yksityiskohtia sisältävä maailma. Etenkin demonien lore on mielenkiintoista, ja elementtitaikuus kulkee ilahduttavasti tärkeänä osana sitä hallitsevia hahmoja. Kokonaisuudessa tuntuu kansainvälinen fiilis.
Pidin siitä, miten hahmoissa on särmikkyyttä ja heikkouksia. Päähenkilö Moornan kokemuksiin maksettuna seuralaisena ja siitä johtuvaan ahdistukseen paneudutaan etenkin alussa huolella. Siltä osin tarina on varsin synkkä. Moorna kokee työssään väkivaltaa (asiakas puree toistuvasti hänen korviaan niiden eksoottisuuden vuoksi), ja vaikka tekoa ei kuvata, lopputulosta kyllä. Arvostan, ettei tilanteen kamaluutta peitellä, mutta siihen kannattaa lukiessa varautua.
Moornan ja Caidaksen sanailu on varmasti Maasin fanien mieleen. Jäin toivomaan, että Moornan kokemuksia olisi huomioitu enemmän myös romanssissa. Välillä Caidas koskee Moornaa ilman lupaa melko omavaltaisesti, joskaan ei seksuaalisesti, vitsailee sänkyyn menemisellä kun on Moornasta maksanut, ja kerran Caidas laittaa kätensä Moornan kaulan ympärille ”hellästi mutta riittävän tiukasti” saadakseen viestin perille. Moornan näkökulmasta asiaan ei palata, joten kohtaus jää irralliseksi.
Hahmojen ei tarvitse olla puhtoisen täydellisiä, ja Caidas on tarkoituksella rosoinen persoona, jolla on lempeämpikin puoli. Silti myös puolihuolimatonta vallankäyttöä olisi hyvä käsitellä tarinan lähtökohta huomioiden. Moornan itsemääräämisoikeutta tuodaan esiin myös onnistuneesti, ilahduttavasti esimerkiksi kuumassa ...more
Haluaisin oikeastaan vain sanoa, että hankkikaa tämä kirja ja lukekaa! Olen äimistyneen onnellinen tänä vuonna kotimaisen fantasian syksystä, jonka EnHaluaisin oikeastaan vain sanoa, että hankkikaa tämä kirja ja lukekaa! Olen äimistyneen onnellinen tänä vuonna kotimaisen fantasian syksystä, jonka Enoranta upeasti aloittaa kauniinkipeällä romaanillaan luontosuhteen murtumisesta ja tuhoavasta koston kehästä.
Enoranta on minulle tärkeä kirjailija: luin yläasteella ja lukiossa hänen "Nukkuu lapsi viallinen" -kirjansa monta monituista kertaa ja ihastelin sen kieltä. Siksi olikin niin hienoa tutustua tähän hänen uutuuteensa, jossa minulle lukijana aivan kaikki loksahteli kohdalleen.
Tarinan juonta en aio avata sen kummemmin, sillä se keriytyy lukiessa auki mielenkiintoisena ja vähän kauhistuttavana arvoituksena. Enoranta on luonut rikkaita yksityiskohtia tihkuvan maailman, jonka vieraus kiehtoo, mutta samalla sen sisään on helppo sujahtaa — ja peilata tapahtumia reaalimaailmaan.
Luonto on tarinassa kiistatta yksi päähenkilöistä, mutta pidin ylipäätään kokonaisuuden hahmovetoisuudesta sekä päähenkilö Katican matkasta, jota seuraa kuin hiljalleen etenevää metsäpaloa. Kokonaisuus on katkeransuloinen, toisinaan kaunis, välillä avoimen ruma, ja herättää ajatuksia loppuun asti.
Mahtavaa, että tällaista kotimaista fantasiaa julkaistaan. ❤️...more
Oona Pohjolaisen Äkkimakea oli minulle yksi tämän kevään odotetuimpia kotimaisia kirjatapauksia, ja luinkin sen hetkessä. Kaunis vaaleanpun3,5 tähteä.
Oona Pohjolaisen Äkkimakea oli minulle yksi tämän kevään odotetuimpia kotimaisia kirjatapauksia, ja luinkin sen hetkessä. Kaunis vaaleanpunainen kansi lupailee sokeria ja pehmeitä sävyjä, mutta omalla kohdallani tarinasta nousi kaikkein vahvimmin esiin toksinen julkkiskulttuuri, fanien ongelmallinen käytös ja se, miten helposti yksilö jää viihdekoneiston rattaiden armoille.
Mio on supertähti, joka tuntuu kadottaneen otteen omasta tähteydestään ja siitä, kuka hän on silloin, kun häntä ei arvioida fanien ja viihdebisneksen odotusten ja toiveiden kautta. Samaan aikaan hän pelkää nykyisen asemansa menettämistä eikä osaa päättää, onko hän pelkkä huijari vai sittenkin viihteen the chosen one, jolla on etuoikeus kuuluisuuteen. Entistä monimutkaisemmiksi asiat muuttuvat, kun Mio aloittaa valesuhteen nousevan muusikon Adamin kanssa, minkäpä muun kuin PR:n vuoksi.
Äkkimakea ei millään tavalla silottele julkisuuden kiroja, vaan maalaa siitä raadollisen ja synkeän kuvan. Hätkähdyttäviä yksityiskohtia on paljon, ja esimerkiksi fanikulttuuri näyttäytyy Mion silmissä äärimmäisen toksisena asiana, joka ennen pitkää lähinnä nielee ihailun kohteensa. Tällaisia ilmiöitä itse sivusta jonkin verran seuranneena koin, että Pohjolainen käsittelee niitä hyvin kiinnostavasti (esimerkiksi DeuxMoi-maininta sai hymähtämään, koska tietty).
Mio ja Adam olivat todella sympaattisia yhdessä, ja pidin Adamista paljon, mutta heidän romanssinsa jäi muuhun verrattuna vähän etäiseksi. Asiaan vaikutti varmaankin se, että markkinoinnin perusteella odotin tarinan olevan vahvemmin romantiikkagenreä feikkideittailu-trooppeineen kaikkineen. Äkkimakea on kuitenkin minulle enemmän hahmotutkielma Miosta, ja siitä näkökulmasta on ihan ymmärrettävää, että romanssi jättäytyy etäämmälle.
Silti, Miolla ja Adamilla on monia ihania pehmeitä hetkiä yhdessä (Mion tupsahtaminen Adamin liveen oli suosikkini yhteisten yöllisten hengailujen lisäksi), ja kuten moni muukin, ihastuin Äkkimakean kauniiseen ja toiveikkaaseen loppuun. Äkkimakea tuntuu hyvällä tavalla erilaiselta teokselta kotimaisessa julkaisukentässä, ja toivoisin näkeväni tällaista lisääkin....more
Ihanaa, että tällaista historiallista romantiikkaa julkaistaan myös suomeksi! Tarina kulki sujuvasti ja pidin ajankuvauksesta, joskin olisin kaivannutIhanaa, että tällaista historiallista romantiikkaa julkaistaan myös suomeksi! Tarina kulki sujuvasti ja pidin ajankuvauksesta, joskin olisin kaivannut enemmän juonenkäänteitä ja draamaa: nyt romanssi tuntui vähän tasapaksulta, vaikka aikakautensa feikkideittailusta ja esimerkiksi Lordi D:n vakoojantyöstä olisi voinut saada varmasti enemmänkin irti. Kirjan loppupuolella keskityttiin pohjustamaan niin paljon kakkoskirjaa, että tämän tarinan päähenkilöt meinasivat jäädä vähän sen varjoon.
En ole lukenut Bridgertonia, joten en tiedä onko kyseessä tietynlaisen historiallisen romantiikan piirre (vai olenko vain itse sekoittanut faktoja), mutta hiukan ihmetytti, miten vapaamuotoisesti hahmot puhuttelivat toisiaan, sinutellen ja etunimillä: pääparikin käytti toisistaan etunimiä jo todella varhaisessa vaiheessa.
Kakkoskirjan romanssi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, ja odotankin jo millainen siitä kehkeytyy. Toivottavasti myös Moraalisten naisten kirjakerhoa esitellään enemmän, se oli lempijuttujani tässä ensimmäisessä osassa....more
Paljon mielenkiintoisia elementtejä. Pidin vahvan feministisestä otteesta (vaikka se aika yksioikoista väliin olikin), siitä miten keskiössä ovat naisPaljon mielenkiintoisia elementtejä. Pidin vahvan feministisestä otteesta (vaikka se aika yksioikoista väliin olikin), siitä miten keskiössä ovat naisten keskinäiset suhteet sekä maailmanrakennuksesta. Asiaa ja teemoja tuntui olevan kuitenkin vähän liikaa 250-sivuiseen kirjaan, ja synkkiä raskaita aiheita vasten hahmokuvaus taas oli melko pinnallista; tuntui, että kaikki isot emotionaaliset hetket päähenkilö Adairan elämässä käsiteltiin pikakelauksella, jotta juoni saataisiin ripeästi eteenpäin. Eräästä kirjan lopun twististä en pitänyt myöskään lainkaan.
Silti, olisin mieluusti törmännyt tähän kirjasarjaan nuorempana, silloin tarina olisi varmasti antanut paljon. Se tosin pitää vielä sanoa, että läskifobia kalskahti tänä päivänä luettuna korvaan kirjassa melkoisen ikävästi....more
Surrealistista chick litiä takakannessaan lupaileva Kuningatar Mab ihastutti oivaltavalla kielellään ja maagisen realismin elementeillään, 3,5 tähteä.
Surrealistista chick litiä takakannessaan lupaileva Kuningatar Mab ihastutti oivaltavalla kielellään ja maagisen realismin elementeillään, mutta kokonaisuudessaan lukukokemus oli vähän kahtiajakoinen.
Akateemisen uransa kanssa painiskeleva Julia tapaa juhlissa itseään vanhemman, kiehtovan Paulin. Hän aloittaa miehen kanssa suhteen, vaikka Paulilla on selvästi myös muita naisia – suurimpana uhkana Julialle heistä Pyyhenainen. Sopimus siitä, että he tapailevat myös muita, ei ota millään onnistuakseen. Myrkyllistä suhdesoppaa päätyy ennen pitkää sekoittamaan myös keijujen kuningatar Mab, joka tahtoo Julian omakseen eikä ole tottunut vastalauseisiin.
Kuningatar Mab koostuu lyhyistä katkelmista, jotka on kerrottu vuorollaan Julian ja Mabin näkökulmasta. Monen muun tavoin pidin erityisesti Mabin osuuksista: keijujen kuningattaren kertojanääni on samaan aikaan riemukas, lyyrinen ja vähän uhkaava, ja siitä välittyy mahtavasti voimakkaan yliluonnollisen olennon itsetietoisuus, suorastaan mutkaton omahyväisyys, omasta mahdistaan.
Myös Julian osuuksissa on parhaimmillaan hauskan oivaltavia huomioita, mutta omalla kohdallani hänen hahmonsa on se, missä kirja kompuroi. Julia on elämässään harhaileva, epävarman päättämätön ja itsekäs, mutta se ei tee hänestä sen enempää kiinnostavaa kuin inhimillisen samaistuttavaakaan. En myöskään millään ymmärtänyt, mikä hänessä Mabiin niin vetosi.
Paulin, siis vanhemman miehen vallankäyttö sekä ylipäätään hänen ja Julian suhteen toksisuus tuntui myös pitkän matkaa tympeän kuluneelta. Eräs loppupuolen twisti toi juonikuvioon kuitenkin näkökulman, joka teki sekä Paulin hahmosta että kolmiodraamasta paljon kiinnostavamman. Siitä olisi voitu ottaa vielä enemmänkin irti!
Disclaimerina todettakoon vielä lopuksi, etten ole lukenut Kesäyön unelmaa, joten moni kirjan viittauksista ja kerroksista saattoi jäädä huomaamatta, mikä mahdollisesti vaikutti tähän lukukokemukseen. Ihanaa että spefiä eri muodoissaan suomeksi julkaistaan, ja Pauliina Mäkelän suunnittelema kansi on hurjan hieno!...more
Tässäpä kirja, joka kuljetti tammikuun paukkupakkasista elämään metsäntuoksuista ja taianomaista mökkikesää. ❤️
Sara Norjan Kummajaisten kesä on sateeTässäpä kirja, joka kuljetti tammikuun paukkupakkasista elämään metsäntuoksuista ja taianomaista mökkikesää. ❤️
Sara Norjan Kummajaisten kesä on sateenkaareva spefi-säeromaani, jossa parikymppinen Kanerva lähtee pitämään huolta Alzheimeriin menehtyneen mummonsa kesämökistä. Mummon sairauteen ja kuolemaan liittyy paljon kipeää, ja Kanerva miettii myös oman elämänsä suuntaa. Mökillä Kanervan silmät avautuvat odottamattomille salaisuuksille, jotka liittyvät niin mökkisaaren olentoihin ja vanhoihin perinteisiin kuin häneen omaan sukuhistoriaansakin.
Perheeni mökki on minulle hurjan tärkeä, ja Norja on taltioinut romaaninsa sivuille paljon tunnistettavia asioita siitä, millaisista yksityiskohdista moisen kesäpaikan tärkeys muodostuu. Myös suomalaisen kesän ihan omanlaisensa tunnelma ylipäätään välittyy ihanan vahvasti. Suomalainen kansanperinne taas herää henkiin taikuutena, haltijoina ja metsän olentoina – pidin erityisesti sukkaa neulovasta mökinhaltijasta ja metsän kaarnaisesta.
Tähtiarvioni perustuu tässä tapauksessa oikeastaan siihen, että olisin halunnut lukea Kummajaisten kesän tapahtumista hirmuisen paljon romaanimitassa; esimerkiksi Kanervan ja kaarnaisen suhteesta ja Kanervan isotädin Helmin historiasta olisi ollut aineksia syvempäänkin käsittelyyn. Puhtaasti mielipidekysymys siis.
Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti sekä säeromaanien faneille että niille, jotka tahtovat lukea sateenkaarevaa kotimaista spefiä, jossa suomalainen kansanperinne välittyy ihanan vahvasti....more
Mainio teospari, jonka pariin eksyin puhtaasti kirjagramin hypen ansiosta. Paasio hyödynsi erinomaisesti kahta näkökulmakertojaansa, ja erityisesti piMainio teospari, jonka pariin eksyin puhtaasti kirjagramin hypen ansiosta. Paasio hyödynsi erinomaisesti kahta näkökulmakertojaansa, ja erityisesti pidin Rasmuksen kipuilun ja itsensä löytämisen kuvauksesta. Romanssi oli myös onnistunut, joskin poikien välillä oli paikoin sen verran väärinymmärryksiä ja kommunikaatio-ongelmia, että olisin suonut heille vielä muutaman yhteisen hetken keskustella kaikesta tapahtuneesta. Etenkin Rasmuksen räytyminen Eetun vuoksi oli niin haikeaa, ettei meinannut sydän kestää. ...more
Laura/Raadelma
>
Books:
in-finnish
(145)
Loading...
